Vieläkään ei uskalla huokaista


Tästä kehkeytyikin nyt ihan kunnon soppa...

Maanantaina eläinlääkäri tuli käymään kotona uudelleen. Turvotus oli jo hieman alkanut laskea, silmää katsottiin, mutta meille suositeltiin klinikalle menoa, sillä siellä saisi tutkittua silmän paremmin. Paxter sai kipulääkettä suoneen sekä Terra poly - salvaa silmään laitettavaksi. Salvan laitto olikin varsin haastavaa...

Keskiviikkona suunnattiin Joensuuhun klinikalle. Siellä hevonen rauhoitettiin ja silmää alettiin tutkia. Selvisi, että etukammiossa on sisäinen verenvuoto sekä iiriskystat silmästä ovat hajonneet. Lisäksi poskessa oleva haava oli ehtinyt tulehtua. Kotiin saatiin antibioottia, kipulääkettä sekä kahta erilaista silmätippaa.

Tipat täytyy laittaa neljästi päivässä, joka on osoittautunut aika hankalaksi. Hevonen alkaa toden totta olla kypsä tähän hommaan, enkä ihmettele kyllä yhtään. Paxter on kohta viikon seissyt sisällä (pieniä kävelytyshetkiä lukuunottamatta) ja tulevat kaksi viikkoa pitäisi vielä olla karsinassa. Toki, jos ei aurinko paista, ei sada tai tuule, se voi ulkoilla pieniä hetkiä. Kunhan joku kertoisi, milloin sellainen keli on tulossa...?

Joensuussa meille sanottiin, että jos tippojen laitto ei onnistu kotona, Paxter tulisi viedä lähimmälle hoitavalle klinikalle ja jättää sinne hoitoon. Soitin tänään Hyvinkäälle ja sovimme lauantaille ajan. Käydään siellä, silmään laitetaan kanyyli jonka kautta pitäisi tippojen laiton onnistua kotonakin.

Parin viikon ajan tosiaan tippoja pitäisi laittaa ja sen jälkeen suunnataan kontrolliin. Nyt ei auta muu, kuin toivoa, että lauantaina on hyvä keli ja selviydytään pitkästä ja rankasta reissusta ehjin nahoin! Tuo hevonen kyllä säälittää, mitenpä sille kerrot, että nyt ois vaan oltava aloillaan... :-(

Fiilikset ei oo kovin korkeella just nyt, mutta toivottavasti saadaan silmä sekä poski kuntoon.



Silmä maanantaina 22.01.2018



Kommentit

  1. Anonyymi26/1/18

    Ajelkaahan varoen, nyt on todella haastetta ajokelien suhteen! Hyvä kuitenkin kuulla että silmä saadaan kuntoon. Pystyisiköhän ulkoilemaan jos silmän suojaisi jollain kärpäshupun tapaisella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi isot tiet ovat sulat :) sitäkin mietittiin, mutta kanyylin kanssa ötökkahuppua ei saa laitettua...

      Poista
    2. Niin ja hevosen pitäs malttaa olla riehumatta... :(

      Poista

Lähetä kommentti