Hui, hevoset pakkasella ulkona?!

Ajattelinpa minäkin kirjoittaa jonkinnäköisen postauksen hevosten ulkona pitämisestä pakkasilla. Ajankohtainen aihehan tämä on, mittari näyttää tälläkin hetkellä -28C..


Meillä hevoset ovat mahdollisimman pitkän päivän ulkona, oikeastaan melkein säällä kuin säällä. Laitan ne aamulla kuuden maissa pihalle ja illalla otamme ne 20-21 välillä sisälle. Ne siis saavat reippaan annoksen ulkoilmaa - tyytyväisiltä ne kyllä vaikuttavat. Heinää niillä on melkeinpä koko ajan saatavilla turvan edessä ja monta kertaa päivässä niille tarjotaan lämmintä vettä. Tarhassa on myös olkikuivitettu katos, jonne ne pääsevät tarpeen mukaan sadetta tai tuulta karkuun. Nyt kovimmilla pakkasilla olen laittanut niille myös toppaloimet. Mielellään ne aamulla ulos menevät, eikä ne päivän mittaan norkoile portilla odottamassa sisäänpääsyä.


Meillä on tallissakin nyt pakkasella, kun ulkona on noinkin kylmä. Tänään saimme sinne lämpömittarin, se näytti -8, kun hevoset olivat olleet jo 7 tuntia pihalla, eli talli oli ollut päivän tyhjänä. Kun hevoset otetaan sisälle, siellä oletettavasti lämpenee. Talliin en ole ketään nyt loimittanut ja hyvin kaviokkaat ovat kyllä pärjänneetkin.

Vesiputket on meidän tallissa sijoitettu niin, ettei vaikuta ovatko hevoset lämmittämässä sisällä vai eivät. Eli putkien takia ei hepsuja sisällä tarvitse pitää, joka onkin ihan hyvä. Mielestäni hevoset on tehty liikkumaan ja olemaan ulkona, eikä viettää päivää seisoen karsinassa. Ulkona lämpimikseen hevoset nahjuavat keskenään ja syövät heinää. Klipatut ovat tietysti asia erikseen, enkä nyt niihin ota kantaa kun meillä ei kukaan ole klipattu. :-)


Tämmöisillä pakkasilla en ole tohtinut hevosia liikuttaa, liikkukoon tarhassa sen minkä liikkuvat. Hullun hommalta tuntuisi hypätä selkään palelluttamaan itsensä ja tuskin hevonenkaan kovin innoissaan lenkille olisi lähdössä. :-D Yleensä lopetan liikuttamisen kun mittari kapuaa yli -20 asteen, mutta jos tuulee tai pyryttää lunta, niin harvemmin silloinkaan ratsastamaan lähden vaikka olisikin vähemmän pakkasta.

Tulevaisuudessakin hevosemme saavat ulkoilla mahdollisimman paljon - vaikka sataisi, tuulisi tai olisi kylmä. Kaikkein tärkeintä minulle on, että hevonen viihtyy, voi hyvin ja on tyytyväinen.

Meidän hevoset ovat tottuneet ulkoilemaan paljon ja pienikin muutos rutiineissa saa esim. Hessun sotkemaan karsinansa sikolätiksi. Sen huomasin tänä aamuna, kun viivytin hevosten uloslaittoa muutamalla tunnilla. Heitin aamuheinät karsinoihin kuudelta ja muutaman tunnin päästä menin laittamaan hevoset pihalle. Hessu oli jo ehtinyt sotkea karsinansa ihan kauheaan kuntoon... :-D

Kommentit