lauantain ratsastukset

Moikka taas! Elokuu on jo puolivälissä, illat ovat jo pimeitä ja ilma on syksyisen viileä. Olen syksyn lapsi, niin jollain tavalla vaan tykkään tästä vuodenajasta eniten. Nyt on tullut kaikenlaista puuhattua, ollaan mm. laitettu kotia valmiimmaksi (vihdoin saatiin olohuone remontti loppuun!), kerätty viinimarjoja pakkaseen talvea varten, siivottu ja järjestelty ja olenhan tuota aina jossain välissä hevosenkin selkään ehtinyt.

Viime maanantaina, 08.08. kävi ratsastuksenopettaja pitämässä minulle ja Hessulle tuntia. Ketään ei ollut kuvaamassa, joten en jaksanut erikseen tunnista kirjoittaa. Tunti meni ihmeen hyvin, Hessu puski jonkin verran ulkoavuille, mutta tuli olo, ettei me ihan toivottomia olla! Tehtiin lähinnä vaan perusjuttuja, väistöjä sekä paljon ravi- ja laukkatyöskentelyä ympyrällä. Seuraavan kerran meillä on tunti 24.8 ja 31.8. Mukava päästä taas ratsastamaan valvovan silmän alla! En vielä tiedä, menenkö molemmat tunnit Hessulla vai toisen Sandralla, se nähdään sitten. :)

Ratsastin myös perjantaina tunnin molemmilla hevosilla, mutta silloinkaan ei ollut kuvaajaa, joten en jaksa ihmeitä niistä ratsastuksista kirjoittaa. Hyvin meni kuitenkin sekä Sandran että Hessun kanssa, enkä olisi millään malttanut tulla selästä alas!


Eilen Henri ehti ottamaan kuvia molempien ratsastuksista, joten nyt ajattelin siis vähän kirjoittaa, miten meillä meni!

Ensin hyppäsin Hessun selkään. Pilkkukamu onkin nyt ollut tosi kiva ratsastaa, eilen se ei olisi alkuun millään malttanut keskittyä hommien tekoon, mutta kun ruuna vertyi niin sitä oli paljon helpompi työstää. Hessun kanssa mentiin aika paljon ympyrällä, suurimmaksi osaksi ravityöskentelyä. Laukkaa otettiin kyllä myös, muttei ihan niin paljoa. :)




Sandrankin kanssa tehtiin paljon ympyrätyöskentelyä, lähinnä keskityttiin asetuksiin ja taipumisiin. Mentiin kaikki askellajit läpi ja Sandra oli tosi kiva ratsastaa. Tehtiin aika paljon myös käynti-laukka-käynti siirtymisiä.

Tuo satula oli kyllä hyvä ostos, Sandra on liikkunut paljon paremmin ja sen työmotivaatio on ihan huipussaan. :) Minulle tuo vaan tuottaa vähän hankaluuksia, en ole koskaan tykännyt istua koulusatuloissa ja kaiken hyvän lisäksi satula, istuin on vain 16", joten se tuntuu ihan superpieneltä. :D Ehkä tämä tästä, kun tuossa oppii istumaan... Sandran kanssa on kyllä vielä paljon töitä edessä, mutta edetään pikkuhiljaa eikä pidetä mitään kiirettä.



Jäi kyllä tosi hyvä fiilis molemmista ratsastuksista! Toivottavasti nyt kelit suosisivat, eikä sataisi koko aikaa, niin pystyisi ratsastelemaan.. Nytkin sataa vettä, enkä ole tänään vielä hevosen selkään ehtinyt, joten saa nähdä pitääkö illalla vain pikaselti juoksuttaa molemmat hevoset...

Muokkasin muuten blogin ulkoasua vähän syksyisemmäksi, toivottavasti tykkäätte! :)

Kommentit