synttäriratsastukset

Eilen mulla oli synttärit, täytin huimat 20 vuotta. Aamulla käytiin hoitamassa hevoset joskus kuuden pintaan, jonka jälkeen mentiin takaisin nukkumaan. Herättiin joskus puoli kymmenen maissa, mutta loikoiltiin sängyssä melkein yhteentoista. Oli kyllä ihanan laiska aamu! :D Kun noustiin, syötiin aamupala, jonka jälkeen siivottiin huusholli. Kahdentoista maissa lähdettiin Kiteelle syömään, käytiin kaupassa ja sen jälkeen oltiin monta tuntia Henrin vanhemmilla. Viiden jälkeen tultiin kotiin ja hyppäsin melkein heti hevosen selkään.

Ensimmäiseksi menin Hessulla, joka menikin yllättävän hyvin. (Ratsastin myös tiistaina Sandran, Hessun ja Etan. Kaikki menivät mukavasti, myös poni, jonka kanssa ei tosin ihmeitä tehty.) Hieman laiska Hessu kylläkin oli, mutta menin ilman raippaa ja ihan hyvin sain ruunan liikkumaan. Hessun kanssa tehtiin ihan perusjuttuja, vähän asettelua sekä suoristuksia. Pilkkukamun kanssa on nyt tosiaan hiljalleen palailtu takaisin ratsastuksen pariin, selkä ei enää reagoi millään tavalla, eli jumeista selvittiin, onneksi. :)




Sandralla menin ilman satulaa, ilman sen kummempaa ajatusta. Lähinnä vaan yritin ratsastaa suomiputen rennoksi uralla ja isoilla ympyröillä. Mentiin kuitenkin kaikki askellajit läpi ja onnistuttiin kerrankin siinä, ettei laukan jälkeen tarvitse hötkyillä. Positiivinen maku jäi suuhun molempien ratsastuksista, suunta ei oo kun ylöspäin!


Tämmönen pikapostaus nyt tällä erää, pahoittelut siitä, etten jaksa / ehdi nyt paneutua kirjoittamiseen tämän enempää. Tänään hevoset (S, E, H) rokotettiin, joten viikonlopun ajan saavat pitää rokotuslomaa ja minä taukoa ratsastuksesta. Kaikenlaista ohjelmaa on jo tiedossa, eli ihan löhöilyksi ei viikonloppu sentään mene. Nyt lopetan tämän jaarittelun ja lähden koirien kanssa lenkille! Palaillaan!

Kommentit

Lähetä kommentti