viime viikon kuulumiset


Lauantaina 19.08 huomattiin iltatallissa, että Touholla oli oikea etupolvi turvonnut. Yritin tutkia polvea, mutta en huomannut siinä mitään muuta kummallista, kuin turvotuksen. Sunnuntai aamuna jalka oli kainalosta melkein vuohiseen asti turvoksissa. Kylmättiin jalkaa jääpusseilla, turvotus laski hetkeksi muttei hävinnyt kokonaan. Varsa myös ontui ravissa. Koska Touho ei kuitenkaan ollut täysin kolmijalkainen ja päivystävä ei olisi kuitenkaan voinut kotona juuri mitään tehdä, päätin odottaa maanantai aamuun soittaakseni klinikalle. Tehtiin Touholle pieni sairastarha (jossa se muuten tarhaa edelleen), ettei se kovin paljoa juoksentelisi. 

Klinikalla olikin maanantai tosi kiireinen, en saanut eläinlääkäriä kiinni koko päivänä. Annoin Touholle kipulääkettä, kylmäsin jalkaa ja odoteltiin tiistaihin. Onneksi varsa ei maanantai iltana enää ontunut niin pahasti vaikka jalka olikin turvonnut. Huomattiin, että jalassa olikin sisäsyrjällä haava, mutta ei saatu tutkittua sitä sen paremmin.

Sain ajan tiistai illaksi, halusin varmuuden vuoksi kuvata polven, ettei mitään olisi rikki. Varsa kyytiin ja kohti Joensuuta. Tähän väliin pakko sanoa, että oli muuten harvinaisen helppo käydä Touhon kanssa klinikalla. Se käyttäytyi todella hyvin! :-) Aluksi juoksutin varsaa vähän narussa, se ontui jonkin verran. Otettiin se sisälle, rauhoitettiin ja ruvettiin katsomaan haavaa. Jep, sieltä tuli mätää (sattui sopivasti mätäkuun aikaan)... Polvi kuvattiin ja kuvat olivat onneksi puhtaat. 

Haava puhdistettiin ja saatiin antibioottikuuri. Ensin viisi päivää piikillä ja sitten vielä jatkoksi suun kautta. Onneksi kuurit on nyt ohitse ja kovasti toivon, ettei tarvitse enää ottaa lisää. Varsa alkaa olla pirteä ja normaali. 

tässä näkyy hyvin selvästi oikean polven turvotus
klinikalla pienessä sievässä :D


Keskiviikolle 23.08 olin varannut koulutunnin Koivikolle. Paxter lastautui hyvin, käyttäytyi uudessa paikassa varsin mainiosti eikä maneesikaan hätkähdyttänyt. Jäi tosi positiivinen mieli koko reissusta! Tehtiin tunnilla jonkin verran väistöjä käynnissä, kolmikaarista kiemurauraa ja vähän siirtymisiä. Laukkatyöskentelyä tehtiin keskiympyrällä. 


Paxter toimi tosi hienosti, vaikka loppua kohden se alkoi väsähtää. Minulla on kyllä paljon treenaamista, etenkin harjoitusravissa. Paxterilla on tosi iso ravi (vaikkei näytä siltä), joten siellä on tosi vaikea istua rennosti. Tuon harjoitusravin lisäksi pitäisi keskittyä saamaan etukeno pois ja ratsastaa kevyemmällä kädellä. Älkää tuomitko videon perusteella, sen takia me tunneilla käydään... :D Video ei ole pitkä, eikä siinä ole koko tuntia. Muutamia pätkiä kuitenkin, pääosin laukasta.



Lauantaina 26.08 Etta lähti tosiaan uuteen kotiin. Ratsastin sillä edellisenä päivänä, eli perjantaina viimeisen kerran. Poni toimi jo tosi hyvin, joten hyvin  mielin sain sen luovuttaa uudelle omistajalle. Olen saanut Etasta muutamia kuvia sekä kuulumisia, se sai kyllä todella hyvän kodin. :-)





Kommentit

  1. Anonyymi30/8/17

    Hyvältä se teidän meno jo näyttää!
    -susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää tästä pikkuhiljaa :-)

      Poista

Lähetä kommentti