aurinko näyttäytyy vihdoinkin!

Ajattelin nyt tulla kirjoittelemaan viime aikaisia kuulumisia, vaikkei meille kyllä vieläkään ihmeellisempiä kuulu.

Tosiaan, viime viikolla kävin muutaman kerran ratsastamassa Hessua, kun se vielä asusteli Kiteellä. Muuten aika onkin kulunut suurimmaksi osaksi työpaikalla ja kotona. Kotosalla on hieman edistettyä talliprojektia, katsotaan jos jossain vaiheessa jaksaisin tehdä siitä ihan oman postauksen. Olen myös pyöritellyt päässäni pientä ideaa MyDay videopostauksesta, mutten ole vielä saanut aikaiseksi kuvata sellaista. :-D



Hessu muutti meille sunnuntai iltana ja hevoset ovat kyllä todella hyvin tulleet toimeen. Ne ovat nyt saaneet olla laitumella ja uusi heppakin on saanut kotiutua. Täällä onkin aika lämmin, suunnilleen +25 astetta. Hyvä keli olla sairaslomalla...

Jep, tohelsin eilen aamulla ja sain hevosen kavion varpailleni. Pitkään aikaan ei ole kukaan tallannutkaan, niin pitihän se nyt sitten kerralla kunnolla. :-D Tosin, ihan oma moka oli. Istuin reilun neljä tuntia päivystyksessä, kävin röntgenissä ja lääkärin luona. Tuloksena pikkuvarpaassa kaksi murtumaa, onneksi ei tarvinnut leikata. Lisäksi kynsi lähtee irti ja siinä on muutama avohaava. Varvas teipattiin vieruskaveriin kiinni, sain kepit ja kolme viikkoa sairaslomaa.

Meidän piti Etan kanssa mennä 16.08 mätsäriin Issakan tallille, mutta se jää nyt meidän osalta käymättä, kun ei päästä harjoittelemaan enkä minäkään tällä jalalla kyllä pääse hevosen kanssa touhuamaan. No, onneksi uusia tulee, ei me tähän kuolla! Ratsastamaankaan en nyt siis pääse, harmi kyllä... :-(



Tänään nukuttiin pitkään ja käytiin mökillä, kun Henri pesi yhden meidän tosi likaisen maton. Hirmu kannattavaa pitää valkoista mattoa taloudessa, jossa on koira... :-D Minä istuin sen aikaa laiturilla hja kuvailin, jalkapuolena kun en oikein muutakaan voinut tehdä. Diki kävi monta kertaa uimassa ja voi että se nautti! Taisi olla jätkälläkin aika kuuma...













Tänään illalla lähdetään takaisin Kiteelle, Henri menee huomenna töihin ja minä jään kotiin kun en töihinkään pysty menemään. Tarkoituksena on ainakin nukkua pitkään ja tehdä mitä pystyy...

Kommentit

  1. Juuri tuon varpailletallomisen takia käytän aina yleensä hevostellessa turvakenkiä mutta kun sekään ei aina tunnu auttavan kun jostain ne hevosetkin tietää mihin loppuu kenkien turvakärki niin tallaavat reilusti jalkapöydän päälle :D.
    Paranemisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla oli kerran koko jalkapöytä mustana kun heppa tallas just siihen mihin se teräskärki loppuu... :D ei kyllä tuntunut kivalta sekään. Vahingosta viisastuneena ostan nyt ihan kunnolliset Jalaksen turvakengät tallikäyttöön, kunhan pystyn niitä kunnolla sovittamaan... :D noissa ratsastuskengissä on turvakärki mutten käytä niitä muuten kuin ratsastaessa, kun niillä on niin huono kävellä... :/

      Kiitos!! :D kyllä kai tää tästä... onneks se on vaan yks varvas eikä koko jalkapöytä :D

      Poista
  2. Anonyymi12/8/15

    I got this web site from my buddy who shared with me on the topic
    of this web page and at the moment this time I am browsing this website and reading very informative posts here.


    Also visit my web-site; westbound gold rush hack ios

    VastaaPoista

Lähetä kommentti