vapaapäivä aikataulutettuna

En ole pitkään aikaan tehnyt minkäänlaista myday-tyyppistä postausta, joten nyt ajattelin tehdä sellaisen aikataulutettuna. Itse tykkään näistä enemmän, joten tämmöinen nyt tälläkertaa! Tosin, aika tylsän päivän valitsin, kun en juurikaan tästä meidän pihasta mihinkään lähde, mutta menkööt. :-)

06.00 "Sussa on voimaa! Ja sä olet kaunis! Ja sä olet vapaa, kuin metsäkauris! Tää hetki on ikuisuus ja sussa kaikuu avaruus sä olet kaikki!" herätys soi ja Henri sammuttaa sen. Jostain syystä väsyttää ihan kauheasti, enkä jaksa heti pompata ylös, niinkuin yleensä.
06.08 Nousen ylös ja laitan vaatteet päälle. Sen jälkeen talsin keittiöön.
06.12 Syön hieman joqurttia ja teen Henrille muutaman leipäpalasen. Ulkona on jälleen melkein -30 astetta pakkasta, huhheijjaa, alkas jo riittää!



06.27 Olen vetänyt toppavaatteet päälle ja menen ulos. Käynnistän auton Henriä varten ja suuntaan tallille. Etta oli vielä makuullaan kun avasin tallin oven, pikkuista taisi nukuttaa... Lasken lämmintä vettä ja vien sitä navetan puolelle kanoille ja muille eläimille. Sen jälkeen alan loimittaa hevosia. Henri kantoi hevosille heinät ulos ja tuli sitten juottamaan hevoset. Kun kaikki oli loimitettu, vietiin yhdessä hevoset tarhaan syömään aamuheiniä. Valojen sammutus ja ovet kiinni - valmista!





06.47 Sisälle, Henri otti eteisestä lompakon ja eväät, jonka jälkeen muutama pusu heipaksi - illalla nähdään! Henrin lähdettyä purkaudun toppavaatteista ja menen sänkyyn lämpimän peiton alle. Selaan sosiaaliset mediat (facebook, instagram...) ja katson muutaman videopostauksen Youtubesta.
07.35 Laitan puhelimeen herätyksen ja käyn nukkumaan. Ei mene kauaa, kun nukahdan.
10.00 Herätys soi, on kyllä ihan huippu herätysääni tuo Aurinkokuningatar biisi! Majoittaudun sohvalle ja avaan pitkästä aikaa television.
11.56 Sisälämpötila alkaa vähän laskea joten laitan leivinuunin ja takan tulille.



12.07 Olen saanut uunit sytytettyä ja päätän laittaa pyykkikoneen päälle, koska likaisia vaatteita on taas kertynyt...
12.12 Istuudun keittiön pöydän ääreen, syön muutaman leivän ja juon kupillisen kaakaota pitkästä aikaa.



12.20 Raivaan pöydän, laitan likaiset astiat koneeseen ja pistän sen päälle.
12.28 Annan Kissille narskuja ja maitoa sekä lisään puita uuneihin.
12.31 Avaan tietokoneen ja kirjaudun Bloggeriin. Alan jo valmiiksi kirjoittamaan tätä postausta, ettei ole sitten ihan niin paljoa tekemistä, kun joskus tämän saan valmiiksi.


13.11 Sain kirjoitettua luonnoksiin kaiken tähän mennessä tapahtuneen, joten päätän jättää tietokoneen rauhaan. Alan vaihtaa sänkyyn lakanoita.
13.22 Puhtaat lakanat sängyssä, heitän vielä päiväpeiton sängylle. Lisään myös takkaan puita.


13.33 Olen vaihtanut vaatteet, harjaan hiukset ja laitan ne ponnarille. Vilkaisen kelloa ja alan tekemään ruokaa. Henri tulee puoli neljän jälkeen töistä ja suunnitelmissa on syödä illala karjalanpaistia, joten se vaatii aika kauan aikaa kypsyäkseen. Harmillisesti joudun laittamaan paistin sähköuuniin, koska leivinuunissa on vielä hiillokset...


14.00 Saan karjalanpaistin uuniin ja juon ison lasillisen soodavettä. Kohennan myös uunit samalla, takassa sekä leivinuunissa on vielä ihan kunnon hiillokset, joten menee aikaa ennenkuin pellit saa kiinni.
14.06 Alan laittamaan eilen pestyjä vaatteita kaappiin.


14.15 Saan laitettua pyykit kaappiin ja alan vetämään ulkovaatteita päälle. Laitan Dikille kaulapannan kaulaan ja pistän pahvilaatikkoon kuivia leipiä, jotka ovat menossa tallille.
15.01 Tulen takaisin sisälle. Tallilla hieman venähti, kun innostuin kokeilemaan joko pystyn siivoamaan karsinoita (mulla on useamman päivän vihlonut vasemman käden kyynärpäähän ja Henri on joutunut tekemään mm. karsinan siivouksen, kun en ole itse sitä kärsinyt tehdä), hammasta purren sain kaikki kolme karsinaa siivottua. Annoin hevosille heinää sekä juotin ne, lisäksi annoin myös kanoille ja pupuille vettä. Kanalasta keräsin myös munat, joita oli tänään 8 kappaletta! Laitoin myös hevosille väkirehut valmiiksi kuppeihin sekä heinät karsinoihin, illalla ei ole enää paljoa hommaa tehtävänä. :-)






15.03 Kun olen heittänyt ulkovaatteet pois, katson uuneja, joissa on edelleen hiillos. Tsekkaan myös karjalanpaistin ja avaan tiskikoneen, joka on jo pessyt.
15.05 Käväisen pikaisesti bloggerissa laittamassa tallilla otetut kuvat tähän postaukseen sekä kirjoitan muutaman rivin tekstiä.
15.14 Päätän tyhjentää astianpesukoneen. Karjalanpaisti tuoksuu ihan superhyvälle!
15.18 Pyykinpesukone on pessyt, joten laitan märät vaatteet kuivamaan ja likaiset lakanat pyörimään koneeseen.
15.22 Tiskaan muutaman leikkuulaudan sekä kattilan käsin ja laitan muutamat likaiset astiat koneeseen.
15.30 Selaan instagramin ja facebookin.
16.15 Henri tulee kotiin, vaihdetaan päivän kuulumiset ja lähdetään viemään naapuriin kananmunia.
17.58 Olemme menossa kotiin, naapurissa taas tavan mukaisesti hieman venähti. Juotiin kahvit ja haettiin maitoa sekä moikattiin lehmiä. Pakkasta -33... Hessu ja Etta ovat taas temunneet tarhassa ja Etalta on revitty toppaloimi päältä pois, hevoset eivät kuitenkaan vaikuta kylmäisiltä ja syövät tyytyväisinä heinää, joten ne saavat vielä ulkoilla jonkun aikaa. Tiedän, että vaikka ottaisin ne jo nyt sisälle, ne eivät viihdy siellä ja karsinat ovat aamulla hirveässä kunnossa... :-D Meillä on huomenna nimipäivät, naapuri oli ostanut meille ihanan nimpparilahjan, kiitos kauheasti ihanat! ♥




18.03 Sisällä tuoksuu karjalanpaisti, se alkaa olla jo kypsää. Laitan veden kiehumaan ja pesen perunat.
18.17 Vesi kiehuu, lisään perunat kattilaan. Nyt vain odotellaan, että ne olisivat kypsät ja päästäisiin syömään!
18.22 Tyhjennän jälleen pyykinpesukoneen ja laitan lakanat kuivumaan. Pyykkikorissa on vielä yhden koneellisen verran vaaleita lakanoita, joten laitan ne samointein pyörimään. Eipähän hetkeen tarvitse taas pestä pyykkiä, tänään kun oli ihan joutava päivä sellaiseen! :-)
18.34 Henri laittaa leivinuuniin ja takkaan tulet jo toistamiseen, ulkona on niin kylmä, ettei talokaan kyllä kauaa lämpimänä kestä.
18.47 Lueskelen hevostalli.netiä ajankuluksi. En ole pitkään aikaan sillä sivustolla käynyt, joten nyt on ihan hauska pitkästä aikaa lueskella sitä!
18.56 Alan kattamaan pöytää, perunat ovat kypsät.
19.22 Ollaan syöty, kylläpäs oli hyvää ruokaa! Laitetaan lisää puuta uuneihin ja kampeudutaan sohvalle odottamaan Salkkareita.



20.03 Salkkarit loppuivat, Henri hakee takkaan lisää puita ja minä alan pukea ulkovaatteita päälle.
20.08 Lähden tallille. Laitan heti pellavan turpoamaan, käyn antamassa kanoille vettä ja kanarehu-kauraseosta. Pesässä oli myös kaksi munaa, eli tämän päivän saldo on 10 kappaletta! Ihmeen hyvin munivat, vaikka onkin näin kylmä. Puput saivat myös kauraa, kuivaa leipää, heinää ja vettä. Kannoin hevosten karsinoihin kuumaa vettä sekä pistin ruokakipot paikalleen. Henri toi kaikkiin karsinoihin uutta purua. Lopuksi kaadoin pellavaliemen väkirehujen päälle jokaiseen kuppiin ja sitten lähdettiin hakemaan hevosia sisälle.

Otin Sandralta ja Hessulta loimet pois, onneksi Ettakaan ei ollut kovin kylmäinen vaikka olikin useamman tunnin ilman loimea. Pitää huomiseksi kehitellä sille joku loimiviritys, kun ovat kuitenkin koko päivän pihalla. :-) Odoteltiin, että hevoset saivat ruoat syötyä ja otettiin ruokakipot pois karsinoista. Henri kantoi myös Hessulle lisää vettä. Sitten vaan karsinoiden ovet kiinni ja valot pois - hyvää yötä karvakamut!

osa kanoista orrella, laatu on kyllä ihan surkea :D





21.04 Sisälle, lisään saunaan puita.
21.06 Saavun taas tietokoneen ääreen, avaan tämän postauksen luonnoksista ja kirjoittelen tähän mennessä tapahtuneita juttuja. Henri kohentaa uuneja, jospa päästäisiin ihmisten ajoissa nukkumaan tänään! Meillä aina venähtää nukkumaan meneminen, kun yleensä on iltaisin uuneissa tulet ja pitää odottaa, että niistä saa pellit kiinni...
21.20 Istutaan hetki pöydän ääressä ja syödään vanukkaat. Sen jälkeen tyhjennetään pyykinpesukone ja laitetaan lakanat kuivumaan.
21.35 Lisään saunaan puita ja avaan television.
22.08 Suljemme television ja menemme saunaan, se alkaakin jo olla sopivan lämmin. Pidetään siis saunan ovea alkuun jonkin aikaa auki, että pesuhuone ja kodinhoitohuone lämpiää. Jossain vaiheessa sitten laitetaan ovi kiinni. :-) Pitkästä aikaa laitetaan saunaan kynttilät palamaan ja otetaan saunajuomat messiin!



22.37 Tulen saunasta ja suihkusta pois ja suuntaan hammaspesulle.
22.42 Etsin yöpaidan, housut ja tossut ja vedän ne päälle.


22.46 Harjaan hiukset ja laitan niihin öljyä. Tämän lisäksi rasvaan naaman sekä kädet, pakkaset ovat tehneet niistä ihan tosi kuivat, inhottavaa...


22.53 Päätän, että haluan letin hiuksiin yöksi joten odottelen Henriä saunasta. Se tekee mulle yleensä letin, koska en osaa tehdä taakse kunnollista... :-D
23.09 Henri sai vihdoin letin valmiiksi, se innostuikin tekemään ranskalaisen letin!
23.11 Juon muutaman lasin kylmää vettä ja asetan puhelimeen herätyksen. Kirjoitan postauksen loppuun ja suljen tietokoneen. Hyvää yötä!


Kommentit

  1. Kiva postaus :)
    Meillä samaan tapaan saunaa lämmittäessä pidetään ovea auki jonkin aikaa että pesuhuonekin lämpeää, on niin onnettomat patterit ja huonot eristeet siellä että näillä kovilla pakkasilla jäähtyy tosi viileeks niin täytyy yöllä olla lämpöpuhallin puhaltamassa että pysyy ees jotenkin yölläkin lämpimänä ja meillä on vielä kulku kylmän verannan läpi sauna/kylpylä/WC osastolle.
    Vanha talo ja kylpyläosasto on rakennettu jälkeen päin niin siksi tuolleen hassusti on tuo kulku sinne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! :-)
      Saunalla kyllä kätevästi ja yllättävän nopeasti lämpiää!
      Meillä ei ole edes pesutiloissa tai kodinhoitohuoneessa patteria... :-D

      Poista
  2. Anonyymi19/1/16

    Mulla oli 18.1. Päivä synttärit. Ja mun koiralla😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hauska sattuma! Onneksi olkoon, vaikkakin vähän myöhässä :-)

      Poista
  3. Tosi kiva postaus, kiva kun sulla oli ajat noin tarkasti ettei vaan pääpiirteittäin mitä teit :)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi20/1/16

    Täälläkin lämmitetään takkaa ihan yhtenään kun tuntuu lämpö katoavan tosi nopeesti. Miten lämmintä teillä on kanalassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä nää pakkaset koettelee...

      Kanalassa on aika kylmä, mutta ihmeen hyvin ovat kanat tarenneet eikä oo tullut ongelmia. Siellä taitaa nyt olla -5, patteri vähän auttaa ja sen päällä tai vieressä kanat lämmittelevät, joskin eivät koko aikaa. :-) lämmintä vettä ne saa useamman kerran päivässä. Tutuilta olen kysellyt, niin useassa paikassa menee kanala tosi kylmäksi näillä keleillä. :-)

      Poista
    2. Piti vielä lisätä, että meillä nuo navetan 120cm paksut kiviseinät varastoi niin lämmintä kuin kylmääkin tosi paljon... sen takia tuota tilaa on nyt vaikea saada kauhean lämpimäksi kun seinästä hohkaa kylmää ilmaa.

      Poista
    3. Piti vielä lisätä, että meillä nuo navetan 120cm paksut kiviseinät varastoi niin lämmintä kuin kylmääkin tosi paljon... sen takia tuota tilaa on nyt vaikea saada kauhean lämpimäksi kun seinästä hohkaa kylmää ilmaa.

      Poista
    4. Anonyymi21/1/16

      Hyvä, että tarkenevat! (: Onko kanojen pitäminen muuten ollut yksinkertaista? Tai lähinnä tarkotan, et onko tullut mitään yllätyksiä hoitoon yms. liittyen?

      Poista
    5. On ollut! Eikä nyt varsinaisia yllätyksiä ole ollut, tässä sitä on oppinut koko ajan lisää. :-) myös tutultamme (jolta alunperin sain ne kolme kanaa mistä kaikki lähti) olen saanut paljon vinkkejä ja neuvoja. :-)

      Tosi mukavia eläjiähän nuo ovat ja helppojakin! :-)

      Poista

Lähetä kommentti