muutama sananen Touhosta


Touhosta on kasvanut jo iso poika, ikää on nyt viikkoa vaille 11 kuukautta! Orista on kasvanut fiksu nuori, jolta kuitenkin löytyy luonnetta. Mikään hullu tai hankala se ei kuitenkaan ole, vaan säpäkkyyttä on juuri sopivasti. 

Touhon kanssa on nyt opeteltu suitsiin ja kuolaimiin, joista se ei ole ollut missään vaiheessa moksiskaan. Olen talutellut sitä pihalla, nyt alkuun ihan vaan käynnissä. Pian pitäisi myös saada ravi kulkemaan, koska varsanäyttelyt lähenevät. 

Ilmoitin orin Parikkalaan Hippoksen varsanäyttelyyn, se on sunnuntaina 30.04.2017. Siihen on siis tasan kuukausi aikaa. Uskon ja toivon Touhon käyttäytyvän mallikelpoisesti. :) 

Koska Hippoksen varsanäyttelyyn saa osallistua kaksi kertaa kalenterivuodessa, ajatus on ilmoittaa Touho myös Kiteelle, se näyttely on lokakuussa. Jos nämä näyttelyt menee hyvin ja on kannattavaa, marraskuussa lähdetään Vermoon valtakunnalliseen näyttelyyn. 


Täällä on ollut nyt tosi aurinkoisia päiviä, se jos mikä kertoo lähestyvästä kesästä. Huomisaamuna meillä lähteekin lento Unkariin, jännittää! Nyt siis tulee väkisin taas postaustauko, mutta palaillaan lomareissun jälkeen. :)


Kommentit