mitä on tapahtunut kuluneen kuukauden aikana?


Tässä kuluneen melkein kuukauden aikana on tapahtunut kaikenlaista. Nyt on hankala päättää, mistä aloittaa. Koitan kuitenkin saada kaiken sisällytettyä tähän niin, ettei postauksesta tule ihan kilometrin mittaista. 

Koska minulla on ollut tapana kertoa blogiin niin ilot, kuin surutkin, niin tässäpä tulee. Oltiin lokakuun lopussa Vuohimäessä estekisoissa, mentiin kaksi 70cm luokkaa. Paxter oli jo lämmittelyssä aika erikoinen, kielteli ihan turhia enkä vaan saanut ratsastettua sitä esteille. Ekasta luokasta saatiin 16 virhepistettä, toisessa luokassa kiellettiin toiselta esteeltä ulos. Sain hevosen kuitenkin siitä okserista yli, mille se kielsi, jonka jälkeen se saikin paljon kehuja. Kielloille löytyi syy, jonka takia en ole jaksanut jäädä miettimään niitä. Satula alkoi olla liian ahdas. 

Se menikin heti vaihtoon, enkä enää kisojen jälkeen ratsastanut kyseisellä satulalla. Nyt meillä on estesatula, joka sopii ainakin tällä hetkellä kuin nenä päähän. Nuori hevonen, selkä muuttuu, siinä se. :-) Uudella satulalla Paxter on ollut rento ja letkeä ratsastaa, joten ongelma on korjattu. Meillä on myös vähän ollut kuolainten kanssa "ongelmaa". Gag oli ihan hyvä jonkin aikaa, mutta ruuna alkoi tuntua tyytymättömältä siihen. Kuolain vaihtoon siis. Mietittiin yhdessä ratsastuksenopettajan kanssa eri vaihtoehtoja ja nyt meillä on kuminen suora pelham estekuolaimena. Voi kuulostaa hurjalta, mutta Paxter on ollut sillä tosi tasainen ja tyytyväisen oloinen, joten nyt mennään sillä. 

Paxter kävi myös ennen Vuohimäen kisoja (eli siis lokakuun 26 päivä) Katrin ratsastettavana Koivikolla. Ruuna meni tosi hyvin ja oli mukava kuulla Katrin kommentteja hevosesta. Hevoselle teki varmasti tosi hyvää päästä vähän taitavemman kuskin alle, hyvin Paxter ainakin liikkui ja sain paljon vinkkejä, miten sitä kannattaa ratsastaa. Oli siis hyödyllinen käynti niinsanotusti meille molemmille. :-)




Ollaan siis hölläilty myös ihan vaan kotosalla, käyty maastossa ja menty kentällä. Vuohimäen kisojen jälkeen en hypännyt kotona laisinkaan, vaan eilen mentiin Katrin yksityistunnille. Tunti meni kokonaisuudessaan tosi hyvin, koitettiin käydä meidän ongelmakohtia läpi. Ehkäpä tärkein neuvo oli se, että pitäisi vaan ratsastaa. Isoa laukkaa, ei kovaa, vaan isoa. Mulle jäi positiivinen fiilis ja Paxter tuntui tosi hyvältä. Videot ei kerro ihan koko totuutta, mutta koittakaa kestää... :-D Kaksi vikaa pätkää on otettu puhelimella, pidempi video on kuvattu kameralla. 





Tänään juoksutin Paxterin rennosti liinassa, katsotaan menenkö huomenna selkään vai pidetäänkö vapaapäivä. Ensi viikon tiistaina onkin sitten hieronta, katsotaan onko ruuna jumissa ja jos on, niin mistä. :-) Palaamisiin!


Kommentit

  1. Onneksi ongelmat olivat vain satulasta johtuvia! :) juu ja ei varmaan ollut viimeinen kerta kun nuorukaiselle saapi satulan vaihtaa...! Muuttuvathan ne niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi! Tuo on niin rehellinen hevonen, että se ei ilman syytä kiellä. Sen takia en halunnut "pakottaa" sitä hyppäämään, kun tiesin lähes heti että joku on vialla. Onneks saatiin uus satula nopeasti :)

      Poista
  2. Voi että alkaa taas kaipaamaan hevosia ja etenkin juuri Halia näitä seuraillessa. Miten onki vieläkin niin turhauttavan vaikeeta käydä tallilla..
    Tosi kivan näkönen tää ja muutenkin kivan näköstä menoa. :) Hyvä vielä tulloo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hali oli kyllä ihana <3 Ihan varmasti, en epäile yhtään!
      Kiiiitos, toivottavasti :-D

      Poista

Lähetä kommentti