hieman kuulumisia




Jälleen on yksi viikko hurahtanut eteenpäin, alkaa olla lokakuun puoliväli. Tallin kanssa on edetty pienin askelin, hieman ajanpuutteesta kärsien, mutta edelleen eletään siinä toivossa, että hevoset vielä tämän vuoden puolella sinne muuttavat. Mikään hätähän niillä ei varsinaisesti ole, sillä ne saavat edelleen liikuskella isolla alalla laitumella. Yöpakkaset ovat saavuttaneet sekä Kiteen, että Ilomantsin, kylläpäs tuntuu aamuisin viileältä! Tultiin tänään (maanantaina) Ilomantsiin pikareissulle, koska tänään kävi kengittäjä vuolemassa hevoset. Kaikki kolme osasivat joten kuten käyttäytyä. :-) Huomenna lähdetään iltapäivän puolella jo takaisin Kiteelle päin, mutta onneksi pääsi nyt edes hetkeksi moikkaamaan heppoja!

Kengityksen jälkeen otin Hessun varustukseen ja ratsastelin sillä kentällä. Mentiin vaan rennosti kaikki askellajit kentällä, Hessu rentoutui alusta asti tosi hyvin ja tuntui sekin nauttivan, kun pääsi liikkumaan. En jaksanut tehdä sen ihmeempiä, kun tarkoituksena oli mennä ihan rauhassa, ilman mitään paineita. :-)

Sandran kanssa mentiin ilman satulaa, äiti ratsasti sillä alkukäynnit (ekaa kertaa satulatta!), jonka jälkeen minä kiipesin kyytiin. Puten kanssa hölkkäiltiin ravissa hetki molempiin suuntiin, Sandralla olisi ollut virtaa kuin pienessä kylässä, mutta pimeä alkoi jo "yllättää", joten oli pakko päästä kentältä pois. Meillä kun ei vielä siellä minkäännäköistä valoa ole. :-D

Kuvia ei tällä kertaa ratsastuksesta ole, joten postauksessa on nyt vaan puhelin kuvia. Koitan aika ajoin kirjoitella teille kuulumispostauksia, mutta aina ei ole aikaa eikä meillä juuri mitään tapahdukaan! :-D



























Kommentit