Viime viikonloppu & muutama sananen tältä päivältä

Pääsin nyt vasta tallentamaan kuvat, joten tämä postaus tulee noin viikon myöhässä. Kuvat ja teksti siis viime viikonlopun satoa...

Riina tuli meille sunnuntaina jälleen kerran heppailemaan, tosin tällä kertaa kuvaajan roolissa. Kuvat ovat siis kaikki Riinan ottamia, kiitos tosi paljon! :-)

Ensimmäisenä otin käsittelyyn Hessun. Tehtiin alkuverkkojen jälkeen vähän väistöjä molempiin suuntiin ja otettiin aika paljon laukkaa. Hopotin oli todella kiva ratsastettava, pitäisi noita pohkeenväistöjä tehdä vähän enemmän, ne kun saivat pilkkuruunan paljon vetreämmäksi. :-)









Tässä kuvassa meikäläinen on jotenkin niin aidosti onnellisen näkönen, jota kyllä todellakin olen! :-)
tallihauva ♥
Hessun jälkeen päätettiin ottaa Etta kentälle, irtojuoksutettiin ja -hypyytettiin sitä hieman. Poni olikin varsin innoissaan ja hyppelehti estettä melkein itsekseen. :-)



Iskä oli raivaussahan kanssa kentän vieressä päristelemässä, mutta meidän fiksu ponipa ei sanonut siitä mitään!


Viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisimpänä, otin Sandran ja ratsastelin sillä kaikki askellajit läpi. Sandralla olikin intoa enemmän kuin arvelin, se ei millään olisi malttanut kuunnella ohjasapuja vaan olisi halunnut puksuttaa omaa vauhtiaan eteenpäin. :-D





Tänään tultiin alkuillasta Henrin kanssa Ilomantsiin ja sain ihan extempore idean, että kysyn Riinalta josko hän joutaisi lähtemään maastoon. Joutihan se, joten puoli kuuden maissa varusteltiin Hessu ja Sandra ja lähdettiin maastoilemaan. Riina Hessun selässä, minä Sandran. Hepat olivat tosi hienosti eikä kumpikaan säikkynyt mitään. :-) Oltiin suunnilleen tunti ja ravattiin sekä laukattiin jonkun verran. Hevoset olivat kyllä tosi virkeitä ja tyytyväisiä, kun ei tarvinnut kiertää kenttää! Ja kyllä siinä mieli virkistyi itselläkin.


Huomenna olisi tarkoitus lähteä aamusta kuvailemaan Joensuuhun kouluratsastuskisoja, joten heppojen liikutus jää iltaan. Palaillaan! :-)

Kommentit

  1. Siis tuo viimeinen kuva.... Voi että...
    Tuli niin ikävä maastoilemaan ja hevostelemaan että ei oo tosi!
    Mie oon ratsastanu viimeks kesäkuussa ja sillonkaan en omalla hevosellani koska sillä oli jännevamma, oma hevonen lopetettiin sillon kesäkuun lopussa niin en oo sen jälkeen ratsastanu millään hevosella..
    Pitää jotain keksiä että pääsis taas satulaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, otan osaa!! :-(

      maastoileminen on kyllä ihan huippua, nolla omastakin päänupista ajatuksia kyllä rutkasti. :)

      Poista
  2. Olipas kivoja kuvia!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokssii! :) vaikka kiitokset kuuluukin oikeastaan Riinalle :D

      Poista

Lähetä kommentti