hyppypäivä

Vihdoin pääsen kokeilemaan bloggausta kotimokkulan avulla - nyt ainakin kuvat latautuivat nopeammin, joten toivoa ehkä on! Kotiuduttiin eilen Henrin kanssa kesälomareissulta (kirjoitan siitä teille hieman myöhemmin, ajattelin kertoa heppakuulumiset ensin) ja tänään piti tietysti hypätä jo hepan selkään.

Mietin hetken, mitä tekisin Sandran kanssa ja päätin, että kokeillaanpa vähän hyppyjä. Sandralla on hypätty viimeksi vuosi sitten, kyllä oli putessa intoa ja vauhtia tänään! Sandra tuntuu vaan niin omalta, sen kanssa kaikki sujuu niin luontevasti. Huomattiin ennen meidän lomalle lähtöä, että satula valuu eteenpäin ja keksin tänä aamuna, että laitetaanpa siihen häntäremmi! Oli kyllä hyvä veto, koska nyt satula ei liukunutkaan ja pysyi paikallaan koko ratsastuksen ajan. Tuli ihan mieleen ajat, kun ratsastin vielä shetlanninponeilla ja niillä kaikilla oli häntäremmit... :D

Lämmittelin Sandran aika reippaasti kaikissa askellajeissa ja menin ravipuomeja. Sandra oli oikeasti tosi reipas, se aina syttyy, kun kentällä on esteitä. Työintokin nousee 99 astetta ylöspäin. Lämmittelyjen jälkeen tultiin kummastakin suunnasta ristikkoa jonkin aikaa, kunnes nostettiin este pystyksi. Kun päästiin vauhtiin ja saatiin hyppyjä alle, niin homma alkoi sujua samalla tavalla kuin ennenkin. Korkein, mitä hypättiin oli noin 75cm, Sandra kyllä hyppää isommat esteet paljon paremmin, mitä pienet, mutta tottakai pienempiä pitää mennä nyt alkuun enemmän, että saadaan kuntoa kohotettua ja tekniikkaa hiottua. Loppuverkoiksi ravailin löysin ohjin kevyttä ravia sekä kävelin aika pitkät loppukäynnit. :)

Olen kyllä tyytyväinen tämän päivän ratsastukseen, kyllä tämä tästä! Mukava, kun pääsee nyt menemään satulallakin, ilman että se valuu eteen. :D






Minun ja Sandran jälkeen Assi nousi Hessun selkään. Ajateltiin, että Assikin kokeilee vähän hyppyjä, koska hänkään ei ole pitkään aikaan mennyt esteitä. Tämä oli ensimmäinen hyppykerta kaksikolle ja sujuikin varsin hyvin. Hessu oli alkuun melkeinpä laiska, mutta loppua kohti Assi sai tosi hyvin ratsastettua ruunan avuille ja reippaammaksi. :)








Illalla päätettiin vielä Assin kanssa irtohypyttää Ettaa pitkästä aikaa. Henri tosiaan teki tänään nuo neljä estetolppaa, vielä pitäisi tehdä meille täyspitkät puomit. Niillä tosin ei ole kiire, kun noilla lyhyemmilläkin voi hypätä. Ettakin tykkäsi menosta kovasti ja hyppäsi hyvin! Ponilla olikin alkuun virtaa aikalailla, se pukitteli ja rallitteli ympäri kenttää. :D Korkeimmillaan Etta hyppäsi 80cm!














Toivottavasti tykkäsitte tästä postauksesta! Nyt pääsen ihan tosissani kirjoittelemaan teille, koska tämä kotimokkulan toimivuus on täysi kymppi, jee! :) Eli uskallan luvata, että postauksia tulee nyt useammin kuin ennen.

Kommentit

  1. oi kun tuo täpläheppa on niin hieno! :) kivan oloinen blogi muutenkin tämä. kävisitkö tsekkaamassa myös mun blogin? www.jiinamilla.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hessu on kyllä ihana! :) kiitos, mukava on tuo sinunkin blogisi! :)

      Poista
  2. Ihana postaus! :) Ja blogi muutenkin sinulla. ❤️

    Minun blogini: erisukuisetsuomenhevoset.blogspot.fi

    VastaaPoista

Lähetä kommentti