yleisesti kuulumisia + tämän päivän Hessuttelut


Syyskuu onkin vierähtänyt aika nopeasti, ensi viikolla vaihtuukin jo lokakuu kalenteriin. Nyt onkin jo tosi pimeää iltaisin. Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua, niin hyvää kuin jollain tavalla huonoakin. Vietin synttäreitä viime maanantaina, mittariin tuli hurjat 19 vuotta. Mitään sen kummempaa ei synttäripäivänä kylläkään tapahtunut, olin kotosalla ja kaveri kävi koiransa kanssa meillä. Lopetin myöskin työt, joten nyt olen ollut kotimiehenä.

Tallia ollaan tehty ahkerasti, ensi viikon perjantaina olisi lattian valu! Sen jälkeen alkaakin sitten karsinoiden teko, jollain tavalla on nyt hahmottunut millainen heppa-asumus meille tulee. Neljä karsinaa, pesukarsina, varustehuone sekä "tallitupa". Kerron jossain vaiheessa erillisessä postauksessa tallin teosta, mutta vielä ei ole sen aika. ;-)

Vasemmalla alanurkassa varustehuone, keskellä pesukarsina ja oikealla alanurkassa "tallitupa".

Sain Henriltä ihanan synttärilahjan ♥

On ollut kyllä ihana asua tuolla maalla, ollaan kotiuduttu sinne todella hyvin! Ja oman tallin tekeminen... Vaikka se viekin aikaa ja rahaa, mutta silti on kyllä jotain niin huippua tehdä oma talli alusta asti ja olla mukana suunnittelemassa sitä! :-) Millään en malttaisi odottaa, että hevoset muuttavat kotipihaan.



Tänään päivällä juoksutettiin Hessua liinassa sekä sen jälkeen irtona. Kun pilkkuheppa oli saanut purkaa enimmät virtansa, sain idean, että menen sillä hetken vielä ilman satulaa. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun sen selkään kiipesin niin, ettei satulaa ollut. Hienostihan se meni, ravailtiin ja otettiin molempiin suuntiin laukat sekä käveltiin loppukäynnit. Hessu meni hienosti eikä hötkyillyt yhtään.













Iltapäivä ja alkuilta menikin mökillä perheen ja muutaman sukulaisen voimin. Syötiin lettuja, mustikkajuustokakkua sekä käytiin keräämässä hieman puolukoita. Lisäksi Henrin kanssa metsästettiin muutama herkkutatti!

Mökiltä tultuamme otin Sandran tarhasta, harjailin sen ja pistin suitset. Sen kanssa lähdettiin käppäilemään maastakäsin vähän tielle, oltaisiinko oltu joku 20 minuuttia. Pieni lenkki siis vain, pimeä kun sattui "yllättämään" aika nopeasti... :-D Kun Sandran kanssa selviydyttiin takaisin tallille, pistin sen vielä hetkeksi laitumelle muiden kanssa ja menin siivoamaan karsinoita. Iltatallin yhteydessä harjattiin vielä Henrin kanssa Etta-poni, voi kun pikkuinen tykkäsi huomiosta! ♥



Kommentit

  1. Anonyymi26/9/15

    Suurin osa kuvista ei ainakaan näy mulle.. Tallikuvat olisi kiinnostanut!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, taisikin olla juuri nuo puhelimella otetut kuvat. Huomasin myöhään illalla saman, mutten jaksanut enää tulla koneelle korjaamaan. Nyt pitäisi näkyä, mulle ainakin näkyy. :-)

      Tallikuvia laitan myöhemmin, tuossa nyt vain pohjapiirrustus :)

      Poista
  2. Anonyymi8/10/15

    Miks lopetit työt (:?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuskin kuuluu tänne blogiin kun en oo postauksessakaan maininnut... :-)

      Poista

Lähetä kommentti