joululoma

Joululoman aikana on tullut nukuttua pitkään joka aamu (mitenhän jaksan perjantaina herätä ennen viittä?) ja syötyä ihan liikaa karkkia ja ruokaa ylipäätään. Nyt on kyllä levännyt olo! Uusi vuosi kolkuttelee jo oven takana, tämä vuosi on kyllä hävinnyt jonnekin ja nopeasti. Yritän jossain vaiheessa tehdä vuosipostauksen siitä, mitä kaikkea meille on tänä vuonna sattunut ja tapahtunut.

Eilen illalla ratsastin paksulla suomenhevosellani hetkisen kentällä. Aioin hypätä pieniä ristikoita, mutta se jäi oikeastaan haaveeksi. Sandra kun lihoo jo heinänkorren nähdessään, on satula alkanut valua eteen. Tai no, välillä se ei valu ja välillä taas valuu. Pitäis investoida se geeli siihen alle, jos se vähän auttaisi asiaa myös. No, joka tapauksessa, satula alkoi valua alkuravien jälkeen eteen, joten otin sen pois ja menin hetken ilman satulaa kaikissa askellajeissa. Kahdesti hyppäsin pienen ristikon, mutta suomiputte oli niin innoissaan, että minulla oli hieman vaikeuksia kestää kyydissä toppahousuilla. :D Päätin siis tulla alas ja juoksutimme Henrin kanssa Sandraa irtona. Se saikin pomppia muutaman kerran myös estettä, hienosti se menikin, siihen asti kunnes innostus (ja kunto) loppui kesken. Kävelytin loppukäynnit maastakäsin ja sen jälkeen lähdettiin talliin kuivattelemaan.

Tänään käytiin kasin maissa aamulla hoitamassa hevoset ja palauduimme takaisin nukkumaan. Piti herätä ajoissa, mutta kello oli jo yksitoista kunnes tajusin meidän nukkuneen herätyksen ohi. Syötiin aamupalaa ja käytiin koirien kanssa lenkillä. Nappasin kameran mukaan, jotta saisin meidän lumisesta maisemasta muutaman kuvasen tallennettua.
















Joululoman alkupuolella (mennään siis hieman takaisin päin ajassa, mitä alkupostauksessa) tuli käytyä Joensuussa hieman shoppailemassa. Paljoa ei tullut ostettua, Dikille lelu ja pureskeltavaa ja itselleni löysin alennusmyynneistä sukkia, topin, farkkupaidan, neuleen ja farkut.




Nyt vielä muutama päivä lomailua ja sitten on uuden vuoden juhlinnan aika. Me kyllä taidetaan viettää se suht rauhallisissa merkeissä anoppilassa, lähdetään hieman syrjemmälle tuon koiran kanssa, Kiteen keskustassa nimittäin varmasti räiskyy. :D Perjantaina alkaakin sitten työharjoittelu, joten täytyy nyt ottaa ilo irti vielä viimeisistä lomapäivistä!

Heppailuista ei ikävä kyllä nyt ole kuvia, toivottavasti ei haittaa. :-)

Kommentit

  1. Anonyymi28/12/14

    Maintained offices refer to areas that can be leased, adorned, and equipped, to behave as a place of work.
    Essentially, all these are spaces within an virtual office block that is managed by some
    agreement services business who organizes it to work just
    like a usual workplace. These areas are leased out for office purposes and typically come with services and fully equipped floorings.
    The most important cause why some people resort to
    it is advantage.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti