hevosten hierontakuulumiset


Olen nyt malttanut pitää itseni pois satulasta, koska tauti ei ole vieläkään parantunut. Eilen illalla oli aika paljon alilämpöä, mutta kuumettakin on välillä nostanut, joten olen yrittänyt vaan levätä ne ajat, mitkä on pystynyt. Tällä hetkellä on ihan kauhea räkätauti ja yskä, toivon vaan, ettei tämä nyt jäänyt päälle, kun ei ole ollut kunnon kuumetta mikä olisi pöpöt tappanut... Hevoset saavat vielä hetken ulkoilla tarhoissa ilman sen kummempaa liikutusta, haluaisin parantua kunnolla, ennen kuin mitään alan niiden kanssa touhuamaan.

Sitten otsikkoon, lauantaina meillä kävi hieroja hieromassa Sandran sekä Hessun.


HESSU - hieronta + laseria selkään ja jalkoihin
Hessulla oli niskassa, selässä ja lannealueella kireyttä. Pilkkukamua on loimitettu tosi harvoin edellisissäkin paikoissa, joten ei se meilläkään ole paljoa takkia niskaan saanut. Ilmeisesti on kuitenkin käynyt niin, että selkä on hieman ottanut kylmää ja jumiutunut siitä. Ohjeeksi saatiin nyt arnikakuuri selkään, 5-7vrk, kerran päivässä. Hessulla on nyt ollut ulkona sadeloimi päällä, ettei selkä pääse kylmämään enempää/uudelleen.


SANDRA - hieronta
Lannealueen ja pakaran alueella kireyttä. Oikealla kaulassa/lavassa hieman kireyttä. Ihan yllätyin, ettei Sandra juurikaan ollut jumissa mistään, vaikka toisin olisi voinut kuvitella mammaloman ja treeniin palaamisen jälkeen. Ohjeeksi saatiin paljon laukkaa liikuntamuotona, pitkiä suoria maastossa, että Sandra laukkaa reippaasti eteenpäin. Lisäksi Sandralle pitäisi saada selkään rutkasti lihasta, joten otetaan myös paljon mäkien kävelyä mukaan liikuntaan. Kunhan paranen, niin lähdetään maastoon laukkailemaan ja kiipeilemään.


Nyt ei siis tosiaan liikutuskuulumisia ole, mutta toivotaan, että niitäkin pian saataisiin!

Voisitte muuten heittää ehdotuksia erikoispostauksiin, jos teillä sellaisia on! Kesä 2016 postaus on työn alla, koitan julkaista sen vielä syyskuun aikana. :-)

Kommentit

  1. Anonyymi12/9/16

    Postaus teidän kodista / asuinympäristöstä olisi mukava. Toki ymmärrän täysin, jos et halua julkisessa blogissa tätä asiaa avata. :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi12/9/16

    Tässä muutamia postausehdotuksia: teidän kaikki eläimet, teidän koti/piha/talli, hevosten päivärutiinit + ruokinta :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos ehdotuksista! Aikomus on jossain vaiheessa esitellä juurikin kotia ja asuinympäristöä, ollaan nyt tehty vähän remonttia joten en ole halunnut esimerkiksi taloa sisältä keskeneräisenä esitellä. :)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi15/9/16

    Tallin esittely!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen jo löytyykin :)

      http://hennamorko.blogspot.fi/2016/05/tallin-esittely.html

      Poista

Lähetä kommentti