rakas enkelihevoseni

Meillä oli niin paljon hyviä hetkiä, haaveilin yhteisestä taipaleesta, joka kestäisi pitkään. Kaikki muuttui silmänräpäyksessä ja nyt olet poissa.

En vieläkään käsitä, miten nopeasti kaikki muuttui. Siitä on nyt kuukausi, kun Kirppu laukkasi vihreimmille niityille. Aika vierii eteenpäin, tavallaan olen päässyt ponin menettämisestä jollain tapaa yli, vaikka vieläkin välillä kyynel vierii poskelle ja ikävä raastaa rintaa. Menettämisen tuskaa "helpotti" tieto siitä, etten olisi voinut tuossa tilanteessa tehdä mitään muuta, kuin sen viimeisen palveluksen. Se tuli niin äkkiä.


Ajoimme sinä keskiviikkona Kirpulla pellolla. Se hyppäsi kolmesti pystyyn, ajattelin sen säikähtäneen iltalenkillä ollutta äitiäni. Jatkoimme ajamista, mutta taas se tapahtui; kolmesti pystyyn. En koskaan unohda sitä tunnetta, kun tajuan, että hevonen voi kaatua selälleen hetkenä minä hyvänsä. Hyppäsin alas kärreistä ja Kirppu riistäytyi käsistä juosten tallille. Isäni sai sen kiinni ja kun me poikaystäväni kanssa saavuimme ponin luo, takajalka oli auki polven yläpuolelta. Päivystävälle soittoa ja hän pääsi reilun tunnin päästä paikalle. Hevosta lääkittiin, haavaa puhdistettiin ja tikattiin. Sitä ei saatu kokonaan umpeen, sillä nahka oli todella repaleinen. Lihas oli saanut lommoa, kolme nivelen päätä olivat näkyvillä ja tummuneet eli saaneet osumaa osakseen. Toivoa ei ollut paljon, niveltulehduksen vaara oli todella iso. Jalka pakettiin ja heppa karsinaan. Penisiliiniä piti piikittää aamuin illoin, setä kävi onneksi tekemässä sen.

Kirppu alkoi olla hankala piikitettävä torstai iltana ja paheni perjantai aamuun. Silloin ei saatu edes koko lääkemäärää sisälle. En koskaan unohda sen katsetta, kuinka se katsoi karsinasta, kun talliin meni. Yritimme kotikonstein puhdistaa haavaa, muttei siitä tullut yhtään mitään. Tamma olisi pitänyt rauhoittaa, ellemme olisi halunneet potkuja osaksemme. Pelon sekaisin tuntein soitin sinä perjantai aamuna eläinlääkärille, sanoin, että olemme miettineet lopetustakin. Siihen ehti varautua, mutta ei se tietenkään kivaa ollut. 

Oma eläinlääkärimme tuli perjantaina ennen puolta päivää. Klinikkahoitoon ei olisi todellakaan ollut järkeä lähteä, hevonen oli täysin kolmijalkainen kun talutin sen ulos karsinasta. Epäilimme niveltulehduksen tulleen jo. Kuljetus Laukaalle asti olisi ollut eläinrääkkäystä. Haavaa katsottuaan eläinlääkäri totesi, että tämä on parempi päästää tuskistaan. Itku kurkussa kävin soittamassa isälleni, hän oli töissä. Sanoin, että Kirppu päästetään nyt pois, ettei sen tarvitse kärsiä enää yhtään enempää. Illalla tuttumme kävi hautaamassa Kirpun kahden muun enkelihevosemme viereen. Hän oli kuoppaa kaivaessaan löytänyt litteän kiven, jonka pystytti hautakiveksi. Hieno ele, kiitos siitä. Kivestä puuttuu enää Kirpun nimi, sitten se on täydellinen. ♥


Koen tehneeni oikean päätöksen. Parempaa ei omistaja hevoselleen voi tuossa tilanteessa tehdä. Täytyy miettiä myös eläimen parasta, ei pidä olla itsekäs ja kärsityttää ystävää turhaan.

Tulen aina muistamaan Kirpun energisenä ja iloisena pikku pippurina. Jos joku ei tammaa miellyttänyt, se näytti sen kyllä. Suunnattoman kiltti, ratsastaessa todella reipas, mutta yritteliäs. Kirpun kanssa tehtiin paljon töitä ja se oppi uusia asioita nopeasti. Sen kanssa oli helppo työskennellä, vaikka joskus oli tietysti myös niitä huonoja päiviä. Luottamus tuota tammaa kohtaan oli valtava, siitä olisi voinut tulla vielä vaikka mitä. Eniten olisin kuitenkin halunnut, että meidän yhteinen matkamme olisi vielä jatkunut. Parhaimmat lähtee kuitenkin aina ensin... 

En oikein tiedä mitä pitäisi sanoa tai kirjoittaa. En unohda Kirppua koskaan, se tulee aina kulkemaan mukanani. Pieni tamma painoi kavionjälkensä sydämeeni.

Kiitos kaikista yhteisistä hetkistä, ne olivat minulle kuin taikaa. ♥











taas valo viiltää taivaanrantaa
se päivän yöstä erottaa
on tullut aika pois se antaa
jota niin paljon rakastaa
sen järjellä me ymmärrämme:
kun toinen lähtee, toinen jää
vain pieni lapsi sisällämme
ei sitä tahdo käsittää
hyvää matkaa, hyvää matkaa
kulje kanssa enkelin

Kommentit

  1. Taas mä itken täällä... Kirppu oli niin ihana ♥
    Voimia vielä kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii oli, paras. ♥
      Kiitos paljon! ♥

      Poista
  2. Anonyymi2/9/14

    onko toi eka ruskakuva sun kotimaisemista. todella vaikuttava maisema ja tumma heppa ruskaa vasten....onko se jonkin järven rannalta...niin kaunis, niin kaunis...kokonaisuus...
    Osuva on toi nuorten laulun värssy lopussa.oikein sopiva tähänkin tilanteeeseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kotikonnuilta, mutta ei järven rannalta vaan se on yhdeltä metsäautotieltä otettu.

      Poista
  3. kauniita unia kirpulle<3

    VastaaPoista
  4. Kiitos kun jaksoit kertoa tänne blogiin kirpusta. Vaikka en sinua henkilökohtaisesti tunnekaan,olen seurannut blogiasi melkein alusta saakka ja jotenkin vaan sitä ikäänkuin kiintyy seuraamiinsa bloggaajiin ja heidän eläimiinsä. Minulla oli pieni tauko kaikkien blogien lukemisesta ja juuri sillä välin oli jotain tapahtunut. Mieli olisi tehnyt kysyä vaikka sähköpostilla asiasta,mutta miten olisin voinut,olenhan täysin tuntematon blogin lukija,eihän tällaiset asiat minunkaltaisilleni nettimaailman tuntemattomille kuulu. Otan osaa suruusi,kirpulla on nyt kaikki hyvin ja sillä on kauniit vihreät niityt missä juoksennella monen muun meille rakkaan hevosen kanssa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että joku on seurannut meitä melkein alkuajoista saakka. Kiitos sinulle, että olet jaksanut olla mukana!

      Kiitos osanotoista. <3

      Poista

Lähetä kommentti